Ihmisten tirkistelynhalulla ei näytä olevan rajoja, mutta näissäkin ohjelmissa seurataan näköjään samaa yleismaailmallista trendiä: vähitellen mikään ei riitä, joten kaikki pornoistetaan. Tahdotko pornotähdeksi
-kilpailun naisvoittaja kuvaa palkinnoksi tunnetun amerikkalaisen miestähden kanssa. Osallistujiakin näyttää riittävän, ja (mies)katsojia tietenkin. Seuraavaksi voitaisiinkin järjestää lisää (silmän?)iloa heteromiehille, nimittäin Haluatko ilotytöksi. Kuvausten ajan harjoiteltaisiin tähdellisiä taitoja, kuten strippaamista ja aktia eri variaatioissa. Suorituksia ruodittaisiin armottomasti, mutta se vain koulisi ammattiin, jossa kuitenkin tulee himokkaasti hymyillä oli asiakas tai tehtävä miten vastenmielinen hyvänsä. Iltapäivälehtien mukaan prostituutio on glamoröösiä hommaa, ja jokaisessa ilotytön ns. haastattelussa ammatti kuvataan auvoiseksi. Rahaa tulee, kivaa on koska “tykkään tästä” ja ihan vapaaehtoisesti hommaan on menty. Mikä kellekin on iso raha, vaihtelee. Riskit ovat isot, eikä rahaa tule, ellei huoli yhtään asiakasta. On siis turha selittää, että ilotyttö voi valita asiakaskuntansa. Ne hehkeimmät miehet kun eivät usein ammattilaisen palveluita tarvitse. Monella on myös omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu harjoittaa seksiä vaikka juuri nyt ei innostaisi, vähän särkee, toinen loukkasi ja on paha mieli… lisää vielä hieman puoleensavetämätön asiakas, tuiki tuntematon, joka haluaa asennossa, joka ei kuulu oman top10-listan kärkeen… joka mahdollisesti kertoo oman puolisonsa haluttomuudesta jynssätessään. Mutta kun tuli jo luvattua, sovittua tuo kellonaika, tapaaminen ja jos mielii pitää asiakkaansa, sopimukset on pidettävä, innosti tai ei. Toivottavasti raha motivoi, muuta motivaatiota tuossa on hankala nähdä.

Tästä päästäänkin tuohon vapaaehtoisuuteen. Enpä ole kuullut kenenkään mainitsevan toiveammatikseen ilotytön ammattia, enkä usko sen johtuvan vain aikamme suvaitsemattomuudesta. Miten myös voi olla, että ammatista siirrytään mielellään pois parempiin hommiin, kun se on mahdollista? On ex-ilotyttöä liikkeenharjoittajaksi ryhtynyttä, on ex-ilotyttöä juristiksi lukenutta, ja kasapäin sekä keskiasteen että akateemisia opiskelijoita, jotka valmistuttuaan toivovat pääsevänsä ihan oikean alansa töihin, ei “alan töihin”. Pretty Woman -elokuva esittää vain kauniit puolet prostituutiosta: varsinaista työtä ei näytetä, siitä puhutaan trivialisoivasti (”I just do it”), mutta lopputulema on kaunis – prinssi vie Tuhkimon sosiaalisille tikkaille, Tuhkimon status paranee huimasti ja rakkauskin on aitoa, ilmeisesti myös seksi. Ex-ilotyttö elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Aina vain miehen ansiosta. Mutta jos prostituutio oli vapaaehtoista, kivaa, tyydyttävää, jees ammatti jne., miksi siitä piti päästä pois? Vainko siksi, ettei ammatti ole sosiaalisesti hyväksyttävä? Vainko siksi, että vanha ilotyttö ei enää ansaitse, eli pitää kuitenkin hankkia toinen tulonlähde? Pretty Womanin Vivian on nuori ja kaunis, ja silti erittäin kiinnostunut pääsemään “ihan kivasta työstään” pois.

Prostituoitu voidaan nähdä miehen fantasioiden heijastumana. Tytöt oppivat varsin nuorina, mitä heiltä odotetaan; niukkaa vaatetusta, kauneutta ja seksikyyttä, riippuvaisuutta ja tottelevaisuutta.

Prostituoitu on tuon kaiken ruumiillistuma. Ilotyttö on parhaimmillaan kaunis ja seksikäs, halukas ja tottelevainen. Häneltä voi edellyttää alistumista. Alistumisella voidaan tarkoittaa sitä, että koska hänelle maksetaan, hän tekee mitä asiakas haluaa. Sillä voidaan toki tarkoittaa alistumista alistumaan, merkityksessä “kinky”. Yhtä hyvin asiakas voi rahalla edellyttää vaikkapa dominointia tai vain “aloitteellisuutta”. Mutta aloitteikkaan prostituoidun pitää lukea asiakkaan ajatukset koskien sitä, missä asioissa ja miten aloitteita tehdään. Ei ole hyvä tehdä aloitetta hakemalla ratsupiiska jos ääneen lausumaton toive oli himokas hyväily. Prostituoidun pitää olla laaja-alainen: asiakas voi missä vaiheessa tahansa edellyttää mitä hyvänsä. Vaikka sääntöjä ja ehtoja voi asettaa, loppuvat prostituoidulta bisnekset nopeasti, ellei hän ole hyvä myöntymään. Riippuvainenkin prostituoitu siis on. Ilotyttö täyttää ne vaatimukset, joita tytöille asetetaan. Siksi hän on miehen fantasioden heijastuma. Lisäksi hänellä on valtti, jota toisilla naisilla ei ole. Häntä kohtaan ei ole muita velvoitteita kuin raha.

Vastuu näyttääkin olevan kaiken keskipisteessä. Vastuun kantaminen, tai lähinnä vastuuntunnottomuus johtui mieleeni joistain muistakin aikamme ilmiöistä. (Seuraava kannattaa lukea kokonaan väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Nörtti on Wikipedian mukaan henkilö, joka, vaikka omaa teknisiä tai tieteellisiä taitoja ja ominaisuuksia, on usein sisäänpäinkääntynyt ja hieman epäsosiaalinen. Otaku taas on henkilö, joka on ylenpalttisen kiinnostunut jostain, yleensä animesta tai mangasta. Mutta mikä on seuraava:

Ominaisuuksia: Ylenpalttinen kiinnostus jotain seuraavista kohtaan:
1. Science fiction -sarjat
2. Sarjakuvat
3. Roolipelit
4. Moninpelit (osin sama kuin edellinen)
5. Anime, manga, scifi-kirjat jne.

Yllä mainittuja ominaisuuksia on toki naisissakin, mutta pienessä vähemmistössä. Ja, vaikka seuraava koskee jossain määrin myös tyttöjä, voidaan arvailla millaiset erilaiset motiivit ja muut reunaehdot heidän elämäänsä värittävät.

Viihdyn yleensä insinöörien seurassa, joten en dissaa heti nörttiyttä. Jos otaku tarkoittaa sitä, että myös jotain tietää Japanista, voin varmasti löytää yhteisiä puheenaiheita. Mutta tämä alakulttuuri näyttää olevan sellainen, jonka jäsenet kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi, eikä heidän näköjään edes tarvitse.

Naiset osaavat fanittaa asioita yli kaiken siinä missä pojatkin. Naiset tosin ovat yllä mainitussa genressä vähemmistönä, ja he kallistunevat historiallisiin, gootti- ja fantasiamaailmoihin päin ennemminkin kuin scifiin ja supersankareihin. Mutta ne naiset, jotka pelaavat, sanotaanko nyt Warcraftiä, millaisena he tottuvat näkemään esim. naiset? Isorintaisina, vähäpukeisina – vanha juttu. Juuri niin, kuin miehet ja tietenkin naiset pikkutytöstä lähtien ovat oppineet näkemään mainosten, elokuvien ja jopa sanomalehtikuvien naiset. Jälleen yksi tarpeeton ja erittäin dominoiva media lisää tuohon tarkoitukseen. LOTR, renekeijukaiset ja goottivamppyyrit meikkeineen ja korsetteineen demonstroivat haluttomuuttaan jäädä kodin vangeiksi, mutta päätyvät poikien fantasian vangeiksi. Vaihtoehtoisena harrastuksena voisi olla kotona tapahtuva, vaikkapa Kauniit ja Rohkeat -fanittaminen, joka useimmille naisille, varsinkin perheellisille, on mahdollista. Kauniit ja Rohkeat on niin yksinkertainen ja hitaasti etenevä, että äiti ehtii tehdä kotityöt samalla. Hän voi lähteä ruudun äärestä hämmentämään kattilaa, ripustamaan pyykit, katsomaan mitä lapsi itkee – tai toimittamaan 30-vuotiaan poikansa viereen ruoka-annosta, kun poika ei malta edes kylppärissä käydä kesken taistelun. Äiti tai “vaimo” ei oikein voi olla kuutta tuntia yhtä soittoa kädet ohjaimilla taistelun tuoksinassa, jossa levelit putoavat saman tien, jos on käytävä pyykkituvassa väärällä hetkellä. Varsinkin moninpeleissä pelaaja on vastuussa myös muille pelaajille, jolloin vastuu muista asioista saa väistyä. Fanittaminen ei ehkä ole huolestuttavaa, mutta on eroa siinä, miten ajanvietteensä haluaa keskeyttää tärkeämpien asioiden vuoksi. Puhutaan addiktiosta, jos prioriteetti alkaa olla hupi ennen velvollisuutta.

Luulisi pyykkivuorojen ja koliikkivauvojen kanssa painivien äitien pakenevan scifimaailmoihin. Pelaaminen ja “kaksnelosen” katsominen vaatii – näköjään – paljon aikaa, ja sitä monella naisilla, joilla ehkä on miehiä vähemmän vaihtoehtoja, ei ole. Tälläinen eskapismi on sekä käsittämättömän yleistä (lue: yleistä tiettyjen väestönosien keskuudessa) että mahdollista vain tietyille ihmisille.

Nelosen lyhyet uutiset, matelevajuoniset saippuaoopperat, iltapäivälehdet ja muu helposti sulatettava mainstream-kulttuuri ovat sellaisten vaihtoehto, joilla ei ole liikaa likvidiä käytettävissään eikä liiemmälti aikaakaan. Joka ansaitsee hyvin, ei piittaa vaatteidensa silittämisestä, ei ole vastuussa muiden vaatteiden silittämisestä, puhumattakaan lapsista, voi käyttää aikansa ja rahansa vailla vastuuta mistään, vaikka Anarchy onlineen. Riittää, kun muistaa käydä töissä, loppuilta ja -yö onkin käytettävissä kokonaan omaksi iloksi. Totuus on, että monet naiset joko ovat 24/7 kotitöissä tai palkkatyön jälkeen palkattomassa kotityössä. Monet pojat asuvat kotona kolmekymppisiksi asti, ja vaikka vastuuta pitäisikin ottaa omien vaatteidensa pesemisestä, usein silitys, ruoka ja siivoaminen jäävät muiden vastuulle, ja aikaa ja rahaa riittää sijoittaa itseen mielin määrin. Moni tyttökin ehtii harrastaa nuorena, mutta heidän vapaa-aikansa loppuu usein siihen, kun poikaystävä tai lapsi astuu kuvaan. Moni nainen myös muuttaa kotoa paljon ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Pyykkiä silittäessä talk show luonnistuu, mutta pelaaminen ei. Pinteestä ei päästä edes se, että lvl70-pelaajan ajasta osa kuluu tanssiharrastuksen parissa. Se on itseen sijoitettua aikaa, jossa vastuuta ei tarvitse kantaa toisten ikävistä jokapäiväisyyksistä.

Titan Quest ja Anarchy online ovat etuoikeus.

Aikaa vievän alakulttuurin jäsenyys on kytköksissä sosiaaliseen statukseen, sukupuoleen, luokkaan ja globaalisti myös “rotuun”. Vaikka obsessiivinen fanittaminen on normaalia ja saavuttaa huippunsa teini-iässä, jääminen vanhempien tai yh-äidin hoiteisiin aikuisena ei ole yhtään hellyyttävää. Aikuisen Wow-nikki manifestoi lähinnä odotusta olla naisen huolehdinnan kohteena loppuelämänsä.

Ja näin se käy: (Oikeasti hommaan päästään noin 1:20)
Beautiful kanji training video @ youtube

Tässä taas ihanasti äännöskonetta käyttänyt aikuinen kokeilee taitojaan alkeistason merkkien parissa ja saa ankaralta opettajalta yksityiskohtaiset palautteet ja pisteet jokaisesta kanjista ja jopa piirrosta / vedosta.
Bimoji training @ youtube

Lisää kielikukkasia, vaikkei niinkään gender-asioissa. Ihan vain tavallisen sivistynyttä kielenkäyttöä edelleen IT-viikolta:

“Robottiseksi voi auttaa esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat yksinkertaisesti niin rumia tai”

(Tuomas Linnake 15.10.2007)

Kommenttien perusteella on todettava, että

{
datailija = mies;
while (heteroMies = true) {
Needs .to.f***;
System.out.println(”Datailijan täytyy panna naista“);
}
}

“..vihdoin nörtit saa jotain ketä pökkiä”

“..Kiva seuralaisrobotti on rauhanomainen olento. Kiva, rehti ja reilu. Robottien nousu ihmisten kumppaneiksi tapahtuu varmasti samanlailla kuin mustien ja muiden alempien olentojen. Ei tästä ole kauakaan kun bionainen ei saanut äänestää vaaleissa ja vieläkin monet on sitä mieltä.”

Valkoinen (?) nainen on vielä ok, mutta sitten on alempia olentoja, kuten mustia ja robotteja? Vai onkohan kommentoija osa tuosta “monet on sitä mieltä” -porukasta?

Japaniinkin tämä liittyy, vaikkakin siltä ajalta, kun olin Japanissa itse. Japanissa kehiteltiin erittäin iihmisen oloinen robotti, androidi ReplieeQ1Expo, jonka kanssa kommunikoineet ihmiset kuulemma saattoivat unohtaa, että kyseessä ei ollut ihminen. BBC:n vanha juttu aiheesta kuvineen.

Japanilainen Doll no mori ドールの森　(Nukkien metsä, Nukkemetsä, Nukkela) myy seksipalveluja, joita tuotetaan nukkien avulla. 70 minuutin nukkeleikki maksaa 13 000 yeniä, noin 100 euroa. Haastattelussa Levyn kirjaa varten omistaja Kimura kertoi, “ettei heidän tarvitse olla huolissaan tyttöjen ilmaantumisesta töihin”. Ilmeisesti se on vaarallisessa bisneksessä ainoa tai suurin huolestuttava asia.

Nukkevalikoimassa on vain tyttönukkeja, joka ei liene yllättävää. Naisiakaan ei juuri löytynyt, mutta Japanissa ollaankin vielä kiinnostuneempia nuoruudesta kuin lännessä. Nukke kannetaan huoneeseen saakka. Se painaa 26 kiloa, sen nivelet taipuvat 45 astetta. Nukkea ei saa purra, pistää, viiltää, polttaa tai muutenkaan vahingoittaa tai liata. Aikuisten leluilla ei saa leikkiä. Nukkeleikki on ainoa sallittu leikki, ja silloinkin on toki käytettävä ehkäisyvälineitä, ettei tule androidilapsia tai tyttö saa tartuntaa. No, japanilaiset ovat kyllä erittäin pe… pedanttia kansaa, joten nuket varmasti säilyvätkin puhtoisina pupusina seuraavalle nukenmakaajalle.

Levy näyttää näyttävän vihreää valoa kaikenlaisille “itseilmaisun muodoille”, sillä hän käyttää niukasti sanoja sen vaihtoehdon kuvailuun, jossa joko prostituutiota tai palvelujen käyttämistä ei pidettäisi toivottavana, tai jossa pariskunta tai sen puolikas ei innostu “kolmansista osapuolista”. Vaikka Levy kirjoittaa tutkijamaisesti, saan sen vaikutelman, että Levy kannattaa sekä prostituutiota että nukkeja.

Mihin jäi tunne, siis psyykkinen tunne, esimerkiksi rakkaus? Jospa yhdistän seksin siihen?

Ehkä kaikki tämä pitääkin nähdä silmät neliskanttisiksi datailleiden vaan ei deittailleiden yrityksenä sosiaalisesta vaan ei fyysisestä kyvyttömyydestä sekä mielikuvituksen mätänemistä johtuvan yksinäisyyden peittoamiseksi. Ei kai se, että vuosikausia tietokoneensa kanssa lapsena leikkinyt ja aikuisempana seurustellut otaku vaihtaa kaksiulotteiset kuvansa kolmiulotteiseen koneeseen paranna hänen sosiaalisia taitojaan? Jos kokee olevansa epäonninen parin etsimisessä, olisiko viisasta sijoittaa 13 000 yeniä koneen sijasta vaikkapa kurssiin, jolla opetellaan ihan perustavanlaatuisia sosiaalisia taitoja? En siis puhu iskukurssista, sillä se ei opeta kovin syvällistä psykologiaa eikä todellista toisen ihmisen kohtaamista. Pelkkä snippettien copy-pastettaminen ei tee koodarista hyvää, vaan syvällinen aiheen ymmärrys, jonka saavuttamiseksi on sekä käytettävä hieman aikaa että hieman harjoiteltava asiaa käytännössä. Myös sosiaalinen kyky kasvaa vain ymmärtämällä kanssakäymisen peritaatteet ja olemalla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Olisikin mielestäni tilausta botille, joka harjaannuttaa sosiaalisesti rajoittuneita verbaaliseen inputtiin, fyysiseen inputtiin, tulkitsemaan feedbackiä, reagoimaan siihen kaikille osapuolille mukavan kokemuksen aikaansaamiseksi.

Tässäpä tämä aluksi (voit hyvin lopettaa katsomisen hetken päästä, ja jatkaa tämän lukemista toisessa ikkunassa, sillä kuva ei muuksi muutu, eikä juuri musiikkikaan).

[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/WNDh_tFIHn4" width="425" height="350" wmode="transparent" /]

Ja sitten historiaa. Sen voit lukea pääosin Wikipedian Loituma Girl -artikkelista.

Ja suraavassa videossa ovat tämän suomalaisen kansansävelmän levyttäneet, Loituman acappella-laulajat. Polkkatukkainen tumma ilopilleri on Hanni, luokkakaverini Ogelista. Silloiselta nimeltään Turunen on ehkä äNNäs “meidänluokkalainen”, joka on ruvennut kuuluisaksi. Hanni on erittäin lahjakas, joten olen todellan iloinen hänen menestyksestään. Alkuperäinen video on Loituman sivulla Quick Time-versiona. Tässä juutuubin kaikille avautuva versio.

[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/vjvVBCNcL_A" width="425" height="350" wmode="transparent" /]

Sanat ovat Loituman sivustolla. Siellä on myös eri teknoversioita Ievan polkasta.

Ja lopuksi teknoversio Ievan polkasta juutuubin kaikille mahdollisilla tekniikoilla. Nyt kannattaa kuunnella kokonaan.

[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/_mdMb6bRXt4" width="425" height="350" wmode="transparent" /]