07.21.08
Posted in Gender tagged implants, pole dancing, pornographization, sexualization at 22:12 by krause
When I was younger, it was make-up, and maybe a mini skirt. A while ago it was the thongs pulled high above the jeans. For a long time it has been the latex corsets on goth girls. What else can be imposed on young girls to make them both appear and want to appear sexy, “more adult”, more like a porn star? According to the statistics of American Academy of Plastic Surgeons, nearly 4,000 teenagers, ages 18 and younger, underwent breast augmentation last year, more than a 24 percent increase from the year before. Sure, it’s an American phenomenon, it can’t happen here. No, it can’t, but it would, if it could. In Finland, other than reconstructive plastic surgery is usually not performed on minors nor is there advertising aimed specifically at minors. But, teens aren’t blind, and they will notice marketing targeted for over 18-year-olds, too, as we well know. As augmentation isn’t (yet?) performed on minors, what are the consequences of sexualization of young girls? A report published 2007 by the American Psychological Association lists cognitive and emotional consequences, sexual consequences, problems in mental and physical health, and impact on attitude and belief.
Now, if breast enlargement isn’t a huge problem in Finland, sexualization is. And it has impact on others, too. An anonymous commented he was attracted to faux breasts already when in school. Now real women do not at all meet his expectations. He is restless and constantly searching for something unreal.
All sorts of phenomena creep into mainstream. Although sex and sexuality hardly are dangerous, demeaning, sexist, or immoral per se, it is still symptomatic that girls, their looks and their activities and behavior all resemble more and more that of strippers and porn stars. It could be all right, but (now) strippers and porn stars are mainly projections of (hetero) male desires. So, my teen daughter, how about mom taking you to your pole dancing lesson today?
The policy page says: “Pole Fitness is a unique exercise program that allows you to experience a full body workout…” “Pole Fitness offers a variety of benefits, both physical and psychological. Physically, you are able to burn calories…” “As for footwear, you can usually go barefoot or wear dance slippers…” The class seems to be marketed as an effective, fun fitness class.
Will you check out the high heels the woman in the picture is wearing? And yes, nowhere is it stated that the class would discriminate against men participants. However, in the picture, there is a woman. And “…information on bachelorette/birthday/girls night out parties…” But if my man wants to join, just so he can entertain me in my bedroom (that naturally would have to have a pole installed). And finally: You naturally need to dress in black underware for class, don’t you?
Now, come on, my teen daughter. This is just plain natural. Or maybe I’ll take you to a circus acrobatics class, instead.
Permalink
07.20.08
Posted in Gender, IT, Pedagogy, TV and movie, Wafuku (kimono) tagged nörtti, otaku, pelit, Pretty Woman, Tuhkimo at 14:44 by krause
Haluatko miljonääriksi – Tahdotko huippumalliksi – nyt myös Haluatko pornotähdeksi. Mitä seuraavaksi? Tahdotko ilotytöksi? Big Brotherin ja Temptation Islandin seuraksi vaikkapa Slave auction, jännittävä tosi-tv, jossa vaihteeksi kilpaillaan katsojien ja / tai osallistujien äänistä, mutta tällä kertaa etsitään parasta itsensä nöyryyttäjää. Suljetaan kaikki kinkyt farmille tai linnaan ja katsotaan miten toisille tulee paha mieli. Jos roolit ovat stereotyyppisesti, katsotaan myös paljon naisten alistamista – mutta sehän toisi katsojia, varsinkin, jos mennään Haluatko pornotähdeksi-kisan suuntaan, ja otetaan vaatteet pois (naisilta kai enimmäkseen?).
Ihmisten tirkistelynhalulla ei näytä olevan rajoja, mutta näissäkin ohjelmissa seurataan näköjään samaa yleismaailmallista trendiä: vähitellen mikään ei riitä, joten kaikki pornoistetaan. Tahdotko pornotähdeksi
-kilpailun naisvoittaja kuvaa palkinnoksi tunnetun amerikkalaisen miestähden kanssa. Osallistujiakin näyttää riittävän, ja (mies)katsojia tietenkin. Seuraavaksi voitaisiinkin järjestää lisää (silmän?)iloa heteromiehille, nimittäin Haluatko ilotytöksi. Kuvausten ajan harjoiteltaisiin tähdellisiä taitoja, kuten strippaamista ja aktia eri variaatioissa. Suorituksia ruodittaisiin armottomasti, mutta se vain koulisi ammattiin, jossa kuitenkin tulee himokkaasti hymyillä oli asiakas tai tehtävä miten vastenmielinen hyvänsä. Iltapäivälehtien mukaan prostituutio on glamoröösiä hommaa, ja jokaisessa ilotytön ns. haastattelussa ammatti kuvataan auvoiseksi. Rahaa tulee, kivaa on koska “tykkään tästä” ja ihan vapaaehtoisesti hommaan on menty. Mikä kellekin on iso raha, vaihtelee. Riskit ovat isot, eikä rahaa tule, ellei huoli yhtään asiakasta. On siis turha selittää, että ilotyttö voi valita asiakaskuntansa. Ne hehkeimmät miehet kun eivät usein ammattilaisen palveluita tarvitse. Monella on myös omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu harjoittaa seksiä vaikka juuri nyt ei innostaisi, vähän särkee, toinen loukkasi ja on paha mieli… lisää vielä hieman puoleensavetämätön asiakas, tuiki tuntematon, joka haluaa asennossa, joka ei kuulu oman top10-listan kärkeen… joka mahdollisesti kertoo oman puolisonsa haluttomuudesta jynssätessään. Mutta kun tuli jo luvattua, sovittua tuo kellonaika, tapaaminen ja jos mielii pitää asiakkaansa, sopimukset on pidettävä, innosti tai ei. Toivottavasti raha motivoi, muuta motivaatiota tuossa on hankala nähdä.
Tästä päästäänkin tuohon vapaaehtoisuuteen. Enpä ole kuullut kenenkään mainitsevan toiveammatikseen ilotytön ammattia, enkä usko sen johtuvan vain aikamme suvaitsemattomuudesta. Miten myös voi olla, että ammatista siirrytään mielellään pois parempiin hommiin, kun se on mahdollista? On ex-ilotyttöä liikkeenharjoittajaksi ryhtynyttä, on ex-ilotyttöä juristiksi lukenutta, ja kasapäin sekä keskiasteen että akateemisia opiskelijoita, jotka valmistuttuaan toivovat pääsevänsä ihan oikean alansa töihin, ei “alan töihin”. Pretty Woman -elokuva esittää vain kauniit puolet prostituutiosta: varsinaista työtä ei näytetä, siitä puhutaan trivialisoivasti (”I just do it”), mutta lopputulema on kaunis – prinssi vie Tuhkimon sosiaalisille tikkaille, Tuhkimon status paranee huimasti ja rakkauskin on aitoa, ilmeisesti myös seksi. Ex-ilotyttö elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Aina vain miehen ansiosta. Mutta jos prostituutio oli vapaaehtoista, kivaa, tyydyttävää, jees ammatti jne., miksi siitä piti päästä pois? Vainko siksi, ettei ammatti ole sosiaalisesti hyväksyttävä? Vainko siksi, että vanha ilotyttö ei enää ansaitse, eli pitää kuitenkin hankkia toinen tulonlähde? Pretty Womanin Vivian on nuori ja kaunis, ja silti erittäin kiinnostunut pääsemään “ihan kivasta työstään” pois.
Prostituoitu voidaan nähdä miehen fantasioiden heijastumana. Tytöt oppivat varsin nuorina, mitä heiltä odotetaan; niukkaa vaatetusta, kauneutta ja seksikyyttä, riippuvaisuutta ja tottelevaisuutta.
Prostituoitu on tuon kaiken ruumiillistuma. Ilotyttö on parhaimmillaan kaunis ja seksikäs, halukas ja tottelevainen. Häneltä voi edellyttää alistumista. Alistumisella voidaan tarkoittaa sitä, että koska hänelle maksetaan, hän tekee mitä asiakas haluaa. Sillä voidaan toki tarkoittaa alistumista alistumaan, merkityksessä “kinky”. Yhtä hyvin asiakas voi rahalla edellyttää vaikkapa dominointia tai vain “aloitteellisuutta”. Mutta aloitteikkaan prostituoidun pitää lukea asiakkaan ajatukset koskien sitä, missä asioissa ja miten aloitteita tehdään. Ei ole hyvä tehdä aloitetta hakemalla ratsupiiska jos ääneen lausumaton toive oli himokas hyväily. Prostituoidun pitää olla laaja-alainen: asiakas voi missä vaiheessa tahansa edellyttää mitä hyvänsä. Vaikka sääntöjä ja ehtoja voi asettaa, loppuvat prostituoidulta bisnekset nopeasti, ellei hän ole hyvä myöntymään. Riippuvainenkin prostituoitu siis on. Ilotyttö täyttää ne vaatimukset, joita tytöille asetetaan. Siksi hän on miehen fantasioden heijastuma. Lisäksi hänellä on valtti, jota toisilla naisilla ei ole. Häntä kohtaan ei ole muita velvoitteita kuin raha.
Vastuu näyttääkin olevan kaiken keskipisteessä. Vastuun kantaminen, tai lähinnä vastuuntunnottomuus johtui mieleeni joistain muistakin aikamme ilmiöistä. (Seuraava kannattaa lukea kokonaan väärinkäsitysten välttämiseksi.)
Nörtti on Wikipedian mukaan henkilö, joka, vaikka omaa teknisiä tai tieteellisiä taitoja ja ominaisuuksia, on usein sisäänpäinkääntynyt ja hieman epäsosiaalinen. Otaku taas on henkilö, joka on ylenpalttisen kiinnostunut jostain, yleensä animesta tai mangasta. Mutta mikä on seuraava:
Ominaisuuksia: Ylenpalttinen kiinnostus jotain seuraavista kohtaan:
1. Science fiction -sarjat
2. Sarjakuvat
3. Roolipelit
4. Moninpelit (osin sama kuin edellinen)
5. Anime, manga, scifi-kirjat jne.
Yllä mainittuja ominaisuuksia on toki naisissakin, mutta pienessä vähemmistössä. Ja, vaikka seuraava koskee jossain määrin myös tyttöjä, voidaan arvailla millaiset erilaiset motiivit ja muut reunaehdot heidän elämäänsä värittävät.
Viihdyn yleensä insinöörien seurassa, joten en dissaa heti nörttiyttä. Jos otaku tarkoittaa sitä, että myös jotain tietää Japanista, voin varmasti löytää yhteisiä puheenaiheita. Mutta tämä alakulttuuri näyttää olevan sellainen, jonka jäsenet kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi, eikä heidän näköjään edes tarvitse.
Naiset osaavat fanittaa asioita yli kaiken siinä missä pojatkin. Naiset tosin ovat yllä mainitussa genressä vähemmistönä, ja he kallistunevat historiallisiin, gootti- ja fantasiamaailmoihin päin ennemminkin kuin scifiin ja supersankareihin. Mutta ne naiset, jotka pelaavat, sanotaanko nyt Warcraftiä, millaisena he tottuvat näkemään esim. naiset? Isorintaisina, vähäpukeisina – vanha juttu. Juuri niin, kuin miehet ja tietenkin naiset pikkutytöstä lähtien ovat oppineet näkemään mainosten, elokuvien ja jopa sanomalehtikuvien naiset. Jälleen yksi tarpeeton ja erittäin dominoiva media lisää tuohon tarkoitukseen. LOTR, renekeijukaiset ja goottivamppyyrit meikkeineen ja korsetteineen demonstroivat haluttomuuttaan jäädä kodin vangeiksi, mutta päätyvät poikien fantasian vangeiksi. Vaihtoehtoisena harrastuksena voisi olla kotona tapahtuva, vaikkapa Kauniit ja Rohkeat -fanittaminen, joka useimmille naisille, varsinkin perheellisille, on mahdollista. Kauniit ja Rohkeat on niin yksinkertainen ja hitaasti etenevä, että äiti ehtii tehdä kotityöt samalla. Hän voi lähteä ruudun äärestä hämmentämään kattilaa, ripustamaan pyykit, katsomaan mitä lapsi itkee – tai toimittamaan 30-vuotiaan poikansa viereen ruoka-annosta, kun poika ei malta edes kylppärissä käydä kesken taistelun. Äiti tai “vaimo” ei oikein voi olla kuutta tuntia yhtä soittoa kädet ohjaimilla taistelun tuoksinassa, jossa levelit putoavat saman tien, jos on käytävä pyykkituvassa väärällä hetkellä. Varsinkin moninpeleissä pelaaja on vastuussa myös muille pelaajille, jolloin vastuu muista asioista saa väistyä. Fanittaminen ei ehkä ole huolestuttavaa, mutta on eroa siinä, miten ajanvietteensä haluaa keskeyttää tärkeämpien asioiden vuoksi. Puhutaan addiktiosta, jos prioriteetti alkaa olla hupi ennen velvollisuutta.
Luulisi pyykkivuorojen ja koliikkivauvojen kanssa painivien äitien pakenevan scifimaailmoihin. Pelaaminen ja “kaksnelosen” katsominen vaatii – näköjään – paljon aikaa, ja sitä monella naisilla, joilla ehkä on miehiä vähemmän vaihtoehtoja, ei ole. Tälläinen eskapismi on sekä käsittämättömän yleistä (lue: yleistä tiettyjen väestönosien keskuudessa) että mahdollista vain tietyille ihmisille.
Nelosen lyhyet uutiset, matelevajuoniset saippuaoopperat, iltapäivälehdet ja muu helposti sulatettava mainstream-kulttuuri ovat sellaisten vaihtoehto, joilla ei ole liikaa likvidiä käytettävissään eikä liiemmälti aikaakaan. Joka ansaitsee hyvin, ei piittaa vaatteidensa silittämisestä, ei ole vastuussa muiden vaatteiden silittämisestä, puhumattakaan lapsista, voi käyttää aikansa ja rahansa vailla vastuuta mistään, vaikka Anarchy onlineen. Riittää, kun muistaa käydä töissä, loppuilta ja -yö onkin käytettävissä kokonaan omaksi iloksi. Totuus on, että monet naiset joko ovat 24/7 kotitöissä tai palkkatyön jälkeen palkattomassa kotityössä. Monet pojat asuvat kotona kolmekymppisiksi asti, ja vaikka vastuuta pitäisikin ottaa omien vaatteidensa pesemisestä, usein silitys, ruoka ja siivoaminen jäävät muiden vastuulle, ja aikaa ja rahaa riittää sijoittaa itseen mielin määrin. Moni tyttökin ehtii harrastaa nuorena, mutta heidän vapaa-aikansa loppuu usein siihen, kun poikaystävä tai lapsi astuu kuvaan. Moni nainen myös muuttaa kotoa paljon ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Pyykkiä silittäessä talk show luonnistuu, mutta pelaaminen ei. Pinteestä ei päästä edes se, että lvl70-pelaajan ajasta osa kuluu tanssiharrastuksen parissa. Se on itseen sijoitettua aikaa, jossa vastuuta ei tarvitse kantaa toisten ikävistä jokapäiväisyyksistä.
Titan Quest ja Anarchy online ovat etuoikeus.
Aikaa vievän alakulttuurin jäsenyys on kytköksissä sosiaaliseen statukseen, sukupuoleen, luokkaan ja globaalisti myös “rotuun”. Vaikka obsessiivinen fanittaminen on normaalia ja saavuttaa huippunsa teini-iässä, jääminen vanhempien tai yh-äidin hoiteisiin aikuisena ei ole yhtään hellyyttävää. Aikuisen Wow-nikki manifestoi lähinnä odotusta olla naisen huolehdinnan kohteena loppuelämänsä.
Permalink
07.17.08
Posted in Friends, Japanese, Word and print tagged Dalby, geiko maiko geisha Japanese newspaper HS at 11:57 by krause
As the international edition of HS taking a summer recess, here is a brief summary of the news from the Japanese front.
Geisha and maiko were mentioned in the leading Finnish newspaper Helsingin Sanomat: Geishan ura houkuttaa jälleen japanilaisnuoria (Japanese teens again interested in the geisha profession) and Geishan työ painottuu iltaan (A geisha’s working hours are mainly in the evening).
The first article:
Walking down the narrow streets of Kyoto one may be in for a surprise. In the evening, around the corner, there might be a geisha on her way to meet her clients. Kyoto is known as the cradle of traditional Japanese culture, and for its geisha. Geisha have become a vanishing tradition, however.
The number of geisha peaked in the 1920’s, when there were around 80, 000 geisha, but since that the number has come down to around 1,000. The trend seems to have shifted. Asahi Shinbun newspaper reports there are now more maiko, apprentice geisha, in Kyoto than in the last four decades. The number of geisha hit the bottom in 1978 with only 28 maiko. Now, in Kyoto, there are a hundred. “Although the number of maiko began to decrease in all of Japan in the middle of the 1950´s, the Kyoto geisha community seems to have stabilized by the end of the 1990’s,” writes anthropologist Liza Dalby in the revised version of her Geisha book that will be published in the fall. Dalby studied the gaisha in Japan, living with them and studying their profession.
One reason for the recent interest towards geisha and maiko is their publicity in the media and the information in the Internet.
“I dreamt of becoming a maiko ever since I saw one on TV,” told Keiko, 16, to Asahi Shinbun.
Another newcomer is 17-year-old Ayano, who told she had searched the Internet. Only the Kyoto geisha have managed to keep their community strong. It could be one of the reasons why Kyoto maiko no longer are only local girls. Keiko is from Osaka and Ayano comes from Tokyo.
The background of maiko today differ from the olden days. Today’s newcomers aren’t necessarily trained in traditional arts. In the past a girl pursuing maiko career was usually trained in some art form, most often dance. It is also easier to be accepted as maiko today. In the past the biggest obstacle was to find a person to introduce the girl to the tea house matron. Now the ones aspiring to the profession just click away to the tea house home pages and send email directly to the owners.
The places where customers wine, dine, and enjoy the performances and company of the geisha are called tea houses, or ochaya.
Also the tea houses have changed with the times. “Most tea houses have remodeled their lounges to Western-type bars where modern customers can relax in comfortable chairs in the company of one or two geisha,” Dalby writes.
The entrance is no freer than to traditional socials on the tatami mats: money and networks count.
The second article says geisha and maiko take part in evening socials that start around 6 PM and end around midnight. During one evening they attend three or four parties, or zashiki. They converse with guests and perform dancing and playing instruments. For one zashiki they are payed 25 000–35 000 yen, so one night makes 600 euro. In addition they might get tipped or attend occasions in the afternoons. A popular geisha of Kyoto earns approximately 120 000 yen (ca. 720 euro) and her annual income is 28 800 000 jeniä (ca. 172 000 euro).
Permalink
07.04.08
Posted in Dance tagged Cebu, Dance, Filipino, prisoners, Thriller, Tinikling at 13:05 by krause
First the modern stuff:
The famous Internet meme Cebu prisoners doing remakes of choreographed dances such as Michael Jackson’s Thriller (<a href=”http://youtube.com/watch?v=hMnk7lh9M3o)
Algorithm March proves that anybody can learn to dance. The inmates of this Filipino prison in Cebu may or may not be voluntary dancers, but they certailny learned the routines. I wish I knew how many hours they have honed each routine. The numerous remakes can be found in e.g. Youtube by looking for related videos of the clip above. (Then for the trad stuff: There are also two clips that portray the inmates doing religious dances, one for the Christian and the other for the Muslim, that make up 5% of the Filipino population)
The Cebu inmates seem to be well-known in the Philippines, as I was introduced to various Filipino artists. Must admit that for example singer, child prodigy Charise is very good.
More even more traditional stuff:
A long time a go I saw Filipino folk dancing at Helsinki Savoy Theater. I had forgotten all about it ’till I saw this clip of this interesting sporting of the Philippines. Tinikling is a traditional – and somewhat dangerous dance, especially if a dancer or an assistant makes a mistake.
Permalink
