11.30.07
Vi ska uuh ääh hela natten
Osis, kaudenavajaiset 2007, disko. Seison kahden tanssikerholaisen miehen kanssa lattian sivussa, ja osislainen mies, jolla on sanojensa mukaan tyttöystävä, tulee ja todella lujaa ja isosti kouraisee minua takapuolesta. Tanssikerholaiset miehet katsovat hämmästyneinä päältä, ja huomaan, että he ovat valmiita tarvittaessa toimiin puolestani. Ihana huomata, miten he valpastuivat heti, äimistyivät ja jopa paheksuivat aivan siinä missä minäkin, sekä juttelivat asiasta kanssani ystävällisessä ja kannustavassa hengessä. Totesin, että näköjään, jos minä en ole mitään, niin eivät edes he ole mitään, sillä heidän “riviirilleenhän” klähmijää tuli. Seurustelin aivan selvästi heidän kanssaan, ja kuka sanoo, etten olisi voinut olla kumman tahansa tyttöystävä. Mutta siitä huolimatta minua näköjään voi kouria heidän silmiensä allakin. Tähän on pari vaihtoehtoista selviytymisstrategiaa: voi ärtyä ja hankkia loukkaantuneen vihamiehen pienessä yhteisössä, jonka jäsen pitää ja haluaa olla; voi olla kuin ei huomaisikaan; tai voi suorastaan mennä mukaan “huumorimielellä”. Huumori on tuosta kaukana, sillä minä voisin loukkaantua, miehet olisivat voineet loukkaantua ja jopa suuttua minulle oikean syyllisen sijasta.
Olen pari kertaa ollut osin samassa seurassa diskossa, jossa yleensä ennätysajassa joku liimautuu kylkeen, jos erehdyn liian kauaksi seurastani. Aluksi väitteeni siitä, että näin useimmiten käy, ei oikein uponnut, mutta myöhemmin arviot olivat: “Hei, sä sait taas heti ihailijan.” “Ja olisit nähnyt kun koko toi rivi kattoi sun tanssia.” ” En olisi uskonut, mutta näköjään pitää paikkansa. En vaan ole koskaan nähnyt ihan tossa mittakaavassa aiemmin.”
Mietin, että yleinen näkemys tuntuu olevan se, että minulla ei voi olla valittamista, tai että minun kadehtimiseni on loogista ja perusteltua. Olen eri mieltä. Siinä, että seurassani olevien miesten, olivat varattuja tai eivät, joutuvat jatkuvasti pitämään huolta minusta ja toimimaan portsareina, järjestysmiehinä ja body guardeina ei ole mitään hauskaa, ei varmastikaan miesten itsensäkään mielestä. Olen vaikeaa seuraa baarissa, kun aina saa olla valppaana hätistelemään kutsumattolmia vieraita kauemmaksi.
Eilen loppuillasta tuli vielä narikassa joku kutittelemaan käsivarresta, joka suuresti jo nauratti minua. Lähestymistapa oli uusi. Siitä saakka kun tämä alkoi, eli joskus vähän päälle kymmenvuotiaasta, olen tärmännyt mielestäni kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin versioihin klähminnästä. Mutta tämä oli jo hulvatonta: “Kuti kuti”, rapsuttaa aivan tuiterissa oleva hyväntuulinen nuorimies käsivarttani, vaikka juttelen ryhmämme kanssa. Pojat valpastuivat heti, mutta heitäkin rupesi naurattamaan, kun minua hihitytti. Absurdi tapa, mutta pojat totesivat, että ilmeisen toimiva, sillä se sai minut nauramaan eikä ärtymään.
Uuh, ääh, osa kaksi
Kalle, siis helsinkiläinen disko Kaarle XII. Olen oppilaiden kanssa tanssimassa, kun erään tanssioppilaan tuttu lähestyy. Minua varoitetaan etukäteen siitä, että mies on täynnä itseään. Mies hoippuu paikalle ja katselee minua kiinnostuneena ja kysyy: “Kukas tämä kaunotar on?” Oppilaani vastaa: “Tämä on tyttöystäväni”, ja halaa minut kainaloonsa. Yritän näyttää täysin lumoutuneelta hymyillessäni ja katsoessani miestä yläviistoon. Istahdan penkille, ja saan Tulokkaan viereeni. Istuutuessaan hän jo ojentaa kätensä ja kun hän pääsee penkille on hänen oikea kätensä jo sujahtanut selkäni takaa pakaralle. “Olet siis ystäväni tyttökaveri?” Vakuutteluni ei vakuuttanut, tai sitten Tulokas ei välitä tuttunsa tunteista. Vaikken reviiriajattelusta pidäkään, tässä kyllä mentiin ensinnäkin minun reviirirajojeni sisälle, ja koska Tulokkaan tapaiset miehet oletettavasti ovat erittäin kiinnostuneita “omista reviireistään” eli mm. “naisistaan”, kokeilimme yhteistuumin tyttöystävä-lähestymistapaa. Ei toiminut, ei. Luullakseni Tulokas kyllä saattoi uskoa minut oppilaani naisystäväksi, mutta ei se estänyt häntä jatkamasta: “Miten olisi ihana ja ylellinen illallinen jossain hyvässä ravintolassa, mä voisin tulla hakemaan sua.. eikä ton tarvitse koskaan tietää.” Huh, jos oletetaan oppilaani ajattelevan monogaamisesti. Ehkä tässä kulttuurissa se on kuitenkin turvallinen ajattelutapa, kunnes ehkä toisin todetaan. Jos todella olisin ollut oppilaani tyttöystävä, ja jos mies sattuisi olemaan mustasukkaista laatua tai sellainen, joka ei osaa ajatella, olisi perheriita ollut valmis. Syy olisi hyvin voitu laittaa minun niskoilleni ja väittää, että flirttailin. Tässä kokeilussa olin onneksi vain tuttu, enkä perhettä, minusta ei oltu mustasukkaisia eikä siis kukaan loukkaantunut, paitsi minä, jonka takapuoli kyllä sai illan annoksen hierontaa. No, minua ehdittiin onneksi varottaa Tulokkaan meitä lähestyessä, joten klähmintä ei tullut yllätyksenä. Tyttöystävä-kortti vedettiin kyllä aika yllättäen esiin, mutta mielestäni pelasin hyvin mukana. Kun tuo pokeri on niin muotia, pitäisikö tällä pokerinaamalla osallistua?
